— Aivan säntilleen, sen saatte nähdä.
Näin sanoen nosti Gorenflot kätensä leveille kasvoilleen, ikäänkuin sivelläkseen niiltä pois kaikki juopumuksen jälet. Hänen katseensa muuttui tyyneksi, vaikkakin, jos sitä olisi lähemmin tarkastellut, siinä olisi voinut huomata jotain tuijottavaa. Hänen suustaan pääsi vain arvokkaita sanoja, ja kaikki hänen liikkeensä ilmaisivat selvyyttä, vaikkapa hän vielä vapisikin hieman. Hän astui juhlallisena ovea kohti.
— Varro vähäsen! — sanoi Chicot. — Kun hän on luovuttanut sinulle paperit, niin pitele niitä lujasti toisessa kädessäsi ja koputa toisella kädelläsi seinään.
— Mutta entä jos hän ei annakkaan niitä minulle?
— Niin koputa kuitenkin.
— Hyvä on.
Gorenflot läksi nyt huoneesta. Sillä aikaa Chicot, ollen mitä ankarimman mielenliikutuksen vallassa, asetti korvansa seinää vasten voidakseen kuulla vähäisimmänkin melun. Muutaman minuutin kuluttua astui munkki naapurin huoneeseen. Asianajaja kohosi ylemmä sängyssään ja tuijotti sisälletulijaa.
— Päivää veljeni! — virkkoi Gorenflot, astui keskelle huonetta ja ojensi suoraksi paksun vartalonsa.
— Mitä haette täältä, isä? — mutisi sairas heikolla äänellä.
— Poikani, minä olen vain munkki parka ja olen saanut tietää teidän olevan vaarallisesti sairaana. Senvuoksi olen tullut puhumaan teille sielunne autuudesta.