— Kaiketikin niitä iskuja, jotka minä jäin teille Mayennen herttuan nimessä velkaa sinä päivänä, jolloin te niin ketterästi hyppäsitte ulos ikkunasta.
— En, hyvä herra, ne minulla ovat kylläkin mielessäni ja minä kyllä maksan ne takaisin sille henkilölle, joka minulle ne antoi, olkaa varma siitä. Mutta nyt minä olen tullut hakemaan muuatta sukutaulua, jonka herra Pierre de Gondy juuri äsken on teille jättänyt.
David kalpeni.
— Mitä sukutaulua?
— Sitä, joka osottaa, niinkuin tiedätte, että Guisein herttuat suorassa linjassa polveutuvat Kaarle Suuresta.
— Ahaa, — sähähti David, — te olette siis urkkija, hyvä herra.
Minä pidin teitä vain narrina.
— Minä olen, jos teitä niin haluttaa, kumpaakin: urkkija, saadakseni teidät hirtetyksi, ja narri, voidakseni sitten hirttämisellenne nauraa.
— Minäkö tulisin hirtetyksi?
— Siekailematta, hyvä herra. Toivoakseni ette voi vaatia kaulanne katkaisemista, sillä sellainen oikeus kuuluu ainoastaan aatelismiehille.
— Mutta kuinka se voi käydä päinsä, jos saan luvan kysyä?