— Mutta jos annatte minulle paperit, — jatkoi Chicot, — jää kaikki unhotuksiin. Te ette minua ehkä usko, herra David, sillä teillä on huono luonne ja te kuvittelette, että minun vihani teitä kohtaan on sammumaton. Niin ei kuitenkaan ole. Tietysti minä teitä vihaan, se on totta, mutta vielä enemmän vihaan minä Mayennen herttuaa. Antakaa minulle aseet käsiini häntä vastaan, niin minä pelastan teidät. Ja jos vielä haluatte minun tähän puheeseeni lisäävän jotain sellaista jota ette koskaan usko, kun kerran ette itse rakasta ketään muuta kuin omaa itseänne, niin tietäkää sitten, että minä pidän kuninkaasta, niin typerä, turmeltunut ja oikullinen kuin hän onkin, sillä juuri hän on suojellut minua tuota Mayennen teurastajaa vastaan. Minä tahdon, että minun Henrik kuningas parkani saa hallita kaikessa rauhassa, mikä kävisi mahdottomaksi, jos Guiset ja Nicolas Davidin sukutaulu häntä vastustavat. Antakaa siis minulle tuo sukutaulu, niin minä kunniani kautta lupaan olla ilmaisematta nimeänne ja toimia teidän onneksenne.
Näin puhuessaan Chicot katseli hyvin tarkkaavaisesti Davidia. Hän ei kuitenkaan kertaakaan huomannut mitään muutosta asianajajan kolkossa katseessa, ei pieninkään parempi tunne näyttänyt lieventävän noita kamalia piirteitä.
— Huomaan, — jatkoi Chicot, — hyvät puheeni hukkaan menneiksi. Te siis ette minua usko. Minulle jää siis vain yksi ainoa keino rangaista teitä minua kohtaan tekemistänne vääryyksistä ja saada maailma vapautetuksi miehestä, joka ei luota rehellisyyteen eikä ihmisyyteen. Minä teidät hirtätän. Hyvästi, herra David!
Tämän sanottuaan astui Chicot takaperin askeleen ovea kohti, päästämättä kuitenkaan asianajajaa näkyvistään.
Tämä sitävastoin astui askeleen eteenpäin.
— Ja luuletteko, että minä teidät päästäisin täältä ulos! — huusi asianajaja. — Enpä suinkaan, rakas urkkijani, enhän toki, Chicot ystäväni. Sen, joka on perillä moisista salaisuuksista, täytyy kuolla! Ken uhkaa Nicolas Davidia, hänen täytyy kuolla! Kun tullaan sisälle sillä tavoin kuin te, niin on kuoltava!
— Te puhutte ihan minun toivomuksieni mukaan, — vastasi Chicot yhtä kylmäverisesti. — Minua vain hieman epäilytti, koska varmasti olen teidät surmaava. Antakaa siis paperit minulle, — lisäsi hän jyrisevällä äänellä, — taikka minä teidät tapan ja ilmaisen vielä paikankin, miltä kohdalta ruumista: minä lävistän teidän kurkkunne samasta paikasta, josta te äsken aioitte iskeä ystäväni Gorenflotin suonta.
Chicot oli parahiksi saanut nuo sanat lausutuiksi, kun jo David raivoisasti naurahtaen syöksähti hänen päällensä.
Taistelijat olivat suunnilleen yhtä pitkät. Mutta Chicotin laihuus peittyi hänen vaatteisiinsa, jota vastoin asianajajan pitkä ja laiha varsi oli suojaton. Hän muistutti pitkää ja notkeata käärmettä, mutta, niinkuin Chicot jo oli hänelle sanonut, hänellä oli vertaisensa vastustaja vastassaan. Chicotista, joka miltei joka päivä harjoitti miekkailua kuninkaan kanssa, oli noiden harjoitusten kautta kehittynyt yksi taitavimmista miekkailijoista koko valtakunnassa, minkä myöskin Nicolas David pian huomasi. Hän peräytyi askeleen taaksepäin.
— Ahaa! — huudahti Chicot, — luulenpa, että te jo alatte minua ymmärtää! Sepä hyvä! Sanon siis vielä kerran: antakaa paperit tänne!