Tällöin astui sisään Monsoreaun kreivi ja tervehti kuningasta hyvin kunnioittavasti.
— Vai te se olette, herra ylihovijahtimestari, — sanoi Henrik. —
Milloinka järjestätte meille komean metsästyksen?
— Silloin kun teidän majesteettinne haluaa. Olen juuri saanut tietää, että S:t Germainen-Layessa on runsaasti villisikoja.
— Villisiat ovat kovin vaarallisia, — puuttui Chicot puheeseen. — Ellen väärin muista, oli Kaarle IX vähällä menettää henkensä eräällä villisikametsästysretkellä, ja sitäpaitsi ovat metsästyskeihäät raskaita ja tekevät rakkoja meidän hienoihin käsiimme. Eikö niin, poikani?
Herra Monsoreau katsahti karsaasti Chicotiin.
— Kuulehan, — sanoi gascognelainen Henrikille, — siitä ei ole pitkää aikaa, kun sinun ylihovijahtimestarisi kohtasi suden.
— Kuinka niin?
— Koska hän minusta niin paljo muistuttaa sellaista eläintä.
Varsinkin on silmä hämmästyttävän yhdennäköinen.
Monsoreaun kreivi kalpeni vihasta ja virkkoi? — Herra Chicot, minä en ymmärrä narreja, kun en ole elänyt hovissa, ja tahdon saada teille sanotuksi, että en pidä loukkauksista kuninkaani läsnäollessa, kaikkein vähimmin ollessani täällä virka-asioilla.
No niin, hyvä herra, — sanoi Chicot, — te olette meidän hovimiesten suora vastakohta. Meistä on viimeinenkin narritemppu ollut hyvin hupainen.