— Minuako? — kysyi Monsoreau levottomasti.
— Juuri teitä, hyvä herra, — vastasi Bussy.
Monsoreau loi Bussyyn katseen, joka näytti tahtovan tunkeutua hänen sielunsa pohjaan. Kreivi vain rauhallisesti hymyili.
Anjoun herttua odotteli vastaanottohuoneessaan, lueksien sitä kirjettä, minkä lukijamme jo tuntevat. Kuultuaan oviverhojen siirtyvän, luuli hän Monsoreaun tulevan ja kätki nopeasti kirjeen.
Bussy astui sisälle.
— Armollinen herra, hän tulee heti.
— Eikö hän epäile mitään?
— No, mitäpä siitä, jos epäilisikin? kun te kerran olette hänet vähäpätöisestä henkilöstä ylentänyt, niin voittehan tehdä hänet jälleen vähäpätöiseksi.
— Tietysti, — vastasi herttua, katseessaan hajamielisyyden ilme, niinkuin tavallisesti aina, milloin pontevuus tuli kysymykseen.
— Näyttääkö hän teistä tänään vähemmän rikolliselta kuin eilen?