— Sata kertaa enemmän. Hänen rikoksensa ovat sitä laatua, että ne tuntuvat sitä suuremmilta, kuta enemmän niitä ajattelee.
— Onhan asia, — huomautti Bussy, — sitäpaitsi ihan yksinkertainen. Hän on petollisesti ryöstänyt nuoren, jalosukuisen tytön, hän on kaikenmoisin petoksin ja keinoin, jotka ovat aatelismiehelle arvottomia, pakottanut hänet kanssaan avioliittoon. Hänen täytyy itsensä pyytää tuon avioliiton purkamista, tai on sitä pyydettävä teidän hänen sijaansa.
— Kyllä se on päätetty.
— Ja isän ja tyttären nimessä on minulla teidän kunniasananne takeena siitä?
— On.
— Pankaa mieleenne, että he tuskallisina odottavat teidän ja tuon miehen välisen keskustelun tulosta.
— Nuori tyttö tulee pääsemään vapaaksi, Bussy, minä sen sinulle lupaan.
— Ah! — huokasi Bussy. — Jos sen saatte aikaan, niin toimitte todellakin ylevämielisen ruhtinaan tavoin.
Näin sanoen hän tarttui herttuan käteen, siihen käteen, jolla oli päätetty niin monta väärää lupausta, ja suuteli sitä kunnioittavasti.
Samassa kuului etuhuoneesta askelia.