— Merkillistä! Mutta herra de Bussy, pääsettekö te itse tosiaankin
Louvreen?
— Pääsen, syystä etten minä ole rouva de Saint-Luc.
— Minä en teitä ymmärrä.
— Tulkaa vaan mukaan ja luottakaa minuun.
— Te käytte yhä enemmän ja enemmän käsittämättömäksi. Te väitätte, ettei rouva de Saint-Luc saa tulla Louvreen, ja kuitenkin tahdotte itse viedä minut sinne.
— En lainkaan, rouvaseni; en minä tahdo viedä sinne rouva de
Saint-Luc'ia, naishenkilöä!… Hyi!
— Te teette minusta pilaa, herra de Bussy, ja se on väärin tehty, sillä näettehän tuskani.
— Eipä niinkään, kaunis rouvani; kuunnelkaa nyt vaan minua ja ymmärtäkää. Te olette kaksikymmenvuotias, teillä on mustat silmät ja pitkä vartalo ja te muistutatte minun nuorinta hovipoikaani: muistatteko sitä soreata poikaa, jolle kultavaatteet eilenillalla niin hyvin sopivat?
— Ooh, mitä hullutuksia, herra de Bussy! — huudahti Jeanne punastuen.
— Kuulkaapas, tämä on ainoa keino, joka minulla on teille ehdotettavana. Tehän voitte sen joko hyväksyä tai hylätä. Tahdotteko tavata miestänne, sanokaa!