— Antaisin kaikkeni maailmassa saadakseni häntä nähdä!
— Minä lupaan, että saatte hänet nähdä ilman että siitä koituu teille vähintäkään vaivaa.
— Niin… mutta…
— Olen sanonut teille, millä tavalla.
— Olkoon sitten menneeksi, herra de Bussy. Minä alistun ehdotukseenne. Pyytäkää sitten joltain hovipojaltanne minulle vaatteet lainaksi. Lähetän jonkin kamarineitsyeni niitä noutamaan.
— Ei, hyvä rouva, sitä ei tarvita. Minä lähetän teille jonkun niistä uusista puvuista, joita olen niille lurjuksille valmistuttanut kuningattaren ensi tanssiaisia varten; koetan valita sellaisen, jonka luulen teille parhaiten sopivan. Sitten tapaamme toisemme ja menemme yhdessä Louvreen.
Jeanne hymyili ystävällisesti ja, ojentaen kätensä Bussylle, virkkoi:
— Annatteko minulle anteeksi epäilykseni, herra de Bussy?
— Sydämestäni, rouvaseni; minullahan on nyt tilaisuus järjestää seikkailu, joka saa koko Europan nauramaan. Siis oikeastaan olenkin minä teille kiitollisuuden velassa.
Kun Bussy oli jättänyt nuorelle rouvalle hyvästit, palasi hän kotiinsa järjestämään asioita kuntoon tämän suunnitellun naamiohuvin varalle.