— Ei, uljas ylimykseni, — sanoi herttua, — ei ole sinun, vaan minun asiani kostaa. Tiedä, — lisäsi hän hiljaisemmalla äänellä, — että minulle on tunnettua, ketkä sinun kimppuusi kävivät.
— Äh! — intti Bussy. — Teidän korkeutenne olisi nyt viitsinyt vaivautua kuulustelemaan moisia asioita.
— Kyllä, sanonpa sinulle, että olen itse heidät nähnyt.
— Missä sitten, teidän korkeutenne?
— Porte Saint-Antoinen luona, jonne itselläni; oli asiaa, — vastasi prinssi. — Ne hyökkäsivät minunkin kimppuuni ja olivat vähällä minut murhata, jo aavistinkin, että ne ehkä väijyivät sinua, muutoin…
— Mitä te tarkoitatte, armollinen herra?
— Oliko sinulla silloin tuo hovipoika mukanasi? — kysäsi prinssi kuin ohimennen ja keskeytti sen uhkauksen, jonka juuri oli aikonut lausua.
— Ei, teidän korkeutenne, — vastasi Bussy. — Olin ihan yksinäni; mutta entä te?
— Minun seurassani oli Aurilly, — selitti prinssi..
— Mutta minkävuoksi sinä olit yksin?