— Ei, — vastasi hän. — Tällä kertaa tahdon mieluummin olla tietämättä, ketä lurjukset ovat, ja antaa niille kaikille anteeksiannon. Sen sijaan vaadin, että näiden kiihkeitten vihamiesten on solmittava rauha keskenään, ja minä olen pahoillani siitä, että Schomberg ja d'Epernon haavainsa vuoksi eivät ole nyt täällä saapuvilla. Kuulkaapas, Anjoun herttua, kuka minun ystävistäni oli teidän käsityksenne mukaan kiivain? Teidän pitäisi olla helppo tähän vastata, koska te kerran väitätte nähneenne heidät.
— Sire, — vastasi herttua, — se oli Quélus.
— Se on kyllä totta, — vastasi Quélus, — minä en sitä kiellä.
Teidän korkeutenne on aivan oikeassa.
— Hyvä on, — jatkoi nyt Henrik. — Herra de Bussyn ja herra de
Quélus'en on nyt kaikkien nimessä tehtävä sovinto.
— Mitä sillä tarkoitatte, sire? — kysyi Quélus.
— Minä tahdon, että te heti paikalla syleilette toisianne minun läsnäollessani.
Quélus rypisti kulmakarvojaan.
— Mitä, signor, — virkkoi Bussy, kääntyen Quélus'en puoleen ja matkien italialaisen Pantalonin eleitä. — Ettekö tahdo suoda minulle sitä kunniaa?
Tämä käänne tuli niin odottamatta ja Bussy näytteli osansa niin hyvin, että kuningas itsekin alkoi nauraa.
— Kas niin, hyvä herra, se on kuninkaan tahto, — jatkoi Bussy.