Kolmas voiteli kuninkaan kasvoja punaisella, hyvänhajuisella seoksella. Ja silmät ummessa sekä indialaisen jumalan vakavuudella ja majesteetillisuudella antoi kuningas palvelijainsa toimittaa tämän iltapuhdistuksen.
— Saint-Luc, — kysyi hän kärsimättömästi, — missä on Saint-Luc?
Siinä samassa Saint-Luc astuikin sisälle. Chicot tarttui hänen käteensä ja saattoi hänet kuninkaan luo sanoen:
— Kas tässä on ystävä Saint-Luc. Käske nyt hänenkin hankauttamaan itseään tuolla iskoksella, sillä muuten hän haisee sinusta pahalle, sinusta, joka itse haiset niin hyvälle, taikka sitten sinä haiset liian hyvälle hänestä, joka itse ei haise millekään. Mutta joutuin tänne voide ja kammat! Minäkin haluan koettaa, miltä se maistuu.
— Chicot, — vastasi kuningas, — sinun ihosi on niin karkea, että se kuluttaisi kaikki minun pumadani, jotka parahiksi itselleni riittävät, ja sinun tukkasi on sellainen, että se särkisi rikki minun kampani.
— Minun ihoni on käynyt karkeaksi sinun palveluksessasi, sinä kiittämätön ruhtinas, ja minun hiukseni ovat jäykistyneet siitä että sinä ikävystytät minua siinä määrin, että ne itsestään nousevat pystyyn. Mutta jos sinä kiellät voitelun minun ulkonaiselta ihmiseltäni, niin sitä pahempi, enpä sanokaan enää mitään, poikani.
Henrik kohautti olkapäitään, ikäänkuin ollakseen ylen vähän narrin pilasta huvitettu.
— Älä häiritse minua lörpötyksilläsi, — virkkoi hän. Sitten hän kääntyi Saint-Luc'in puoleen ja kysyi:
— No, poikaseni, miten on pääsi laita?
Saint-Luc vei käden otsalleen ja huokasi.