— Jumalaton! — kirkui kuningas. — Jos sinä epäilet, niin minä rankaisen sinua.
— En, — vastasi Chicot, — en lainkaan epäile. Ihmettelen vain, että Meidän Herramme aina tänne asti on viivytellyt antaessaan sinulle nämä moitteet. Hän on tullut hyvin pitkämieliseksi vedenpaisumuksen jälkeen. Mutta siitä huolimatta, poikani, pelkäsitkö tosiaankin kovasti?
— Pelkäsin. Hiki valui suurina karpaloina ohimoiltani ja veri jähmettyi suonissani.
— No se oli luonnollista. Silloin sinä rupesit huutamaan, ihmisiä syöksyi sisälle, he etsivät kaikkialta, mutta mistään ei Meidän Herraamme löydetty. Poikani, ole nyt vilpitön ja sano vasten tapaasi suora totuus: mitä ajattelee rippi-isäsi tästä ilmestyksestä?
— Hän värisi, teki ristinmerkin ja kehoitti minua katumaan, niinkuin jumala on käskenyt.
— Ihan oikein. Mutta mitä sanoi hän itse ilmestyksestä tai oikeammin sanoen äänestä?
— Hän sanoi, että se oli Sallimuksen lähettämä, että se oli ihmetyö ja että minun tulisi ajatella valtakunnan parasta. Niinpä olenkin jo tänä aamuna ..
— Mitä olet tehnyt tänä aamuna, poikani?
— Minä olen antanut satatuhatta livreä jesuiitoille ja sitten olen ruoskittanut verille omani ja hovimiesteni ruumiit.
— Oikein! Entä sitten?