— Niin, sitten, niin… Mitäpä arvelet siitä, Chicot? Mutta minä en nyt puhukaan ilveilijälle, vaan kylmäveriselle, rauhalliselle miehelle, ystävälle.
— Sire, virkkoi Chicot, — arvelenpa, että painajainen on ollut
Teidän majesteettinne kimpussa.
— Sinä siis luulet?..
— Että kaikki tyyni on ollut vain unta, joka ei uudistu, ellei teidän majesteettinne sitä kovin paljon ajattele.
— Untako? — sanoi Henrik ja pudisti päätänsä. — Ei, ei, minä olin täysin valveilla, sen voin sinulle vakuuttaa.
— Sinähän nukuit, Henrik?
— Enpäs, minä vain loikoilin silmät auki. Näin kuun välähtelevän akkunan läpi, näin, miten miekankahvani koriste juuri siinä paikassa, missä sinä nyt olet, oudosti kimalteli.
— Miten oli lampun laita?
— Se oli sammunut.
— Rakas poikani, se oli unta, unta vain!