— Mutta miksi et usko, Chicot? Eikö satu väliin, että jumala puhuu kuninkaille, kun hän tahtoo toimittaa jonkin suurtyön täällä maan päällä.
— Tietenkin hän heille puhuu, — vastasi Chicot — mutta niin hiljaa, etteivät he koskaan sitä kuule.
— No, ymmärrätkö nyt miksi tahdon sinun jäämään luokseni? kysyi kuningas.
— Enpä totta tosiaankaan ymmärrä, — vastasi Chicot!
— Katsos, senvuoksi että saisit omin korvin kuulla mitä ääni sanoo.
— Ja että minun luultaisiin laskettelevan pilaa kun sitten kerron kuulemani muille! Chicot on niin vähäpätöinen, niin halpa, niin narrimainen olento, ettei kukaan häntä usko, vaikka hän jotain kertoisikin. Se ei ollut hullummin ajateltu, poikaseni.
— Miksi et pikemmin usko, että minä saatan sinun tietoosi tämän salaisuuden koeteltuun ystävyyteesi luottaen?
— Ooh, älä valehtele, Henrik! Sillä jos ääni vielä kerran puhuu, tulee se kaiken muun lisäksi moittimaan sinua vielä tästä valheesta, ja sinulla on kyllä jo ennestäänkin tarpeeksi monta syntiä omallatunnollasi. Mutta, vaikkapa niinkin, minä suostun tuumaan. Minulla ei sitäpaitsi ole mitään sitä vastaan, että saan kuulla Meidän Herramme äänen. Kentiespä sillä on jotain minullekin sanomista.
— No niin, mitä minun on nyt tehtävä?
— Sinun on mentävä makaamaan, poikani.