— Mutta kenties on parempi että olen valveilla? — Luuletko ehkä voivasi estää Meidän Herraamme puhumasta, jos seisot suorana lattialla? Kuningas ei ole muuta kuin kruunuansa korkeampi muita ihmisiä, ja kun hänellä ei ole sitä päässään, niin, usko minua Henrik, hän ei ole suurempi kuin hekään, usein paljo pienempi.
— Hyvä on! — virkkoi kuningas. — Sinä siis jäät tänne, etkä nuku?
— Sitä en voi luvata. Unen laita on sama kuin pelonkin, poikaseni.
Se ei riipu asianomaisen omasta tahdosta…
— Mutta sinähän ainakin tahdot koettaa pysytellä hereillä, vai miten?
— Kyllä koetan, ole huoletta. Minä nipistän itseäni silloin tällöin.
Sitäpaitsi herättäähän minut ääni.
— Älä tee pilaa äänestä, — sanoi Henrik, joka jo oli nostanut toisen jalkansa sänkyyn mutta kiskaisi sen takaisin.
— Kuules! huomautti Chicot. — Pitääkö minun auttaa sinua pääsemään sänkyysi?
Kuningas huokasi syvään ja silmäiltyään levottomasti joka suunnalle ryömi väristen sänkyynsä.
— Nyt, — virkkoi Chicot, — on minun vuoroni. Hän heittäysi pitkäkseen nojatuoliin ja sulloi tyynyjä ympärilleen.
— Miten voitte, sire? — kysyi hän.