— Herra Chicot, koska minä en pidä kysymyksistä, joiden tarkoitusta en ymmärrä, niin pyydän teitä vaihtamaan puheenainetta. Tahdon odottaa vielä muutamia minuutteja, kuten kohteliaisuus vaatii, ennenkuin teille sanon, että kun kerran en pidä kysymyksistä, en pidä myöskään kysyjästä.
— Hyvä! Kohteliaisuus on aina paikallaan, niinkuin tuo kunnon kreivi
Monsoreau sanoo hyvällä tuulella ollessaan.
Monsoreaun nimen kuullessaan ajatteli Bussy: onkohan mies aavistanut jotain ja lähettänyt Chicotin nuuskimaan…
— Kuulkaahan, herra Chicot, — sanoi hän, — käykää asiaan, jos haluatte. Te tiedätte, ettei meillä tässä ole montakaan minuuttia aikaa.
— Ihan oikein. Mutta muutamat minuutit riittävät kuitenkin, sillä muutamissa minuuteissa ehditään ilmaista paljo. Minä siis sanon teille, ettei minun olisi tarvinnut teiltä kysyä, kuulutteko liigaan, sillä ellette siihen vielä kuulu, tulette siihen kuitenkin pian kuulumaan syystä että hänen korkeutensa Anjoun herttua kuuluu siihen.
— Anjoun herttua! Kuka on teille sen sanonut?
— Hän itse omassa korkeassa persoonassaan. Ja niinkuin juuri äsken sanoin, ymmärrätte te hyvin, että kun kerran Anjoun herttua kuuluu liigaan, ette tekään voi olla siihen kuulumatta, te, joka olette hänen oikea kätensä. Helkkari vieköön! Pyhä liiga on tietenkin niin viisas, ettei se tyydy yksikätiseen päällikköön.
— Hyvä on, herra Chicot. Entä mitä sitten? — kysyi Bussy jo melkoista ystävällisemmällä äänellä.
— Mitäkö sitten? — toisti Chicot. — Kas, jos te tosiaankin liigaan kuulutte, taikka jos niin edes otaksutaan, niin saattaa teille käydä samoin kuin hänen kuninkaalliselle korkeudelleen.
— Mitä on sitten hänen kuninkaalliselle korkeudelleen tapahtunut? — huudahti Bussy.