— Katsokaas, jos joku sattumalta olisi teidät nähnyt…
— Kuka sitä olisi huomannut?
— Ehkä joku metsästäjistämme…
— Ooh, olkaa huoletta, kreivitär! Minä osaan kyllä piilottautua niin, ettei minua nähdä.
— Tekö piilottautuisitte? Voi, kreivi Bussy! — huudahti Jeanne. —
Sepä on ylen romantillista! Kertokaapa siitä meille jotain!
— Ensin on minun sanottava, että kun en tulomatkalla tavannut teitä, niin se ei ollut minun syyni. Minä matkustin toista ja te toista tietä. Te kuljitte Rambouilletin ja minä Chartresin kautta. Kuulkaahan edelleen ja päättäkää sitten, tokko teidän Bussy parkanne teitä rakastaa. En rohjennut ratsastaa niin, että olisin teidät tavannut, vaikka sen kylläkin olisin voinut. Tiedän, ettei teidän isällänne ollut mitään kiirettä, kun hänellä oli tyttärensä sivullaan. Mutta minä en tahtonut hänen nähtensä enkä seurueenne läsnäollessa teitä tavata, sillä minä en tahdo ryhtyä mihinkään sellaiseen tekoon, joka teidät paljastaisi. Olen senvuoksi matkustanut niin hitaasti, että olin melkein syödä ratsupiiskani pelkästä kiukusta.
— Ritari parka! — huomautti Jeanne. — Niinpä näyttekin matkalla laihtuneen.
— Te saavuitte lopultakin Angersiin, — jatkoi Bussy. — Minä olin vuokrannut asunnon esikaupungista ja katselin erään uutimen takaa teidän ohikulkuanne.
— Hyvä jumala! — huudahti Diana, — ettekö siis asu Angersissa edes oikealla nimellänne?
— En. Minä olen olevinani matkustava kauppias. Katsokaahan vain minun kaneelinväristä pukuani. Ei vieläkään ole minua tunnettu.