— Bussy, kaunis Bussy, voi olla kaksi päivää matkalla tulematta tunnetuksi! — huudahti taas Jeanne. — Sitäpä ei koskaan hovissa uskottaisi.
— Harhailtuani sitten kauvan metsässä, — jatkoi Bussy, — löysin lopultakin tuon muurin. Mutta puisto on suuri ja muuri pitkä. Siitä syystä viivyin neljän tunnin kavutessani milloin sinne, milloin tänne korkean muurin päälle. Aloin jo tulla lohduttomaksi, mutta illalla sain teidät nähdä juuri samalla hetkellä kun te menitte linnaan. Teillä oli seurassanne rouva Saint-Luc. Kiiruhdin silloin siihen samaan paikkaan, josta te juuri olitte lähtenyt. Näin, että nurmikko oli tallattu, ja siitä päätin, että te keskipäivän kuumimmaksi ajaksi olitte valinneet tuon vilpoisan lepopaikan. Antaakseni teille merkin käynnistäni taitoin muutamia oksia, niinkuin metsästysretkellä tehdään, ja palasin sitten kaupunkiin.
— Minä olisin menetellyt kokonaan toisella tavalla saadakseni nähdä Dianaa, — selitti Jeanne. — Olisin mennyt suoraan Méridorin linnaan ja arkailematta astunut sisälle. Parooni olisi minua syleillyt, rouva Monsoreau olisi sallinut minun istua viereensä ruokapöydässä, herra Saint-Luc olisi vakuutellut minulle ystävyyttään ja rouva Saint-Luc auttanut minua leikinlaskussa. Sehän olisi ollut kaikkein yksinkertaisinta. Mutta tunnettuahan on, etteivät rakastavaiset koskaan keksi helpoimpia keinoja. Bussy pudisti päätään.
— Ei, — sanoi hän, — sen ehkä kaikki muut olisivat uskaltaneet, mutta minä en.
— Vai niin! — virkahti Jeanne. — Näyttää siis siltä, etten minä ymmärtäisi, mikä on soveliasta.
— Ei, — jatkoi Bussy mietteissään, — ei, minä en voi mennä linnaan. Paroonin tytär on naimisissa, ja olkoonpa hänen puolisonsa millainen hyvänsä, niin on hänen isänsä miehen sijassa velvollinen häntä vartioimaan.
— Ahaa! — murahti Jeanne. — Se on siis läksyksi minulle. Kiitos kreivi! Minä ansaitsin sen hyvin sekaantuessani hullujen asioihin.
— Hullujenko? — toisti Diana.
Hullut ja rakastavaiset ovat yhtä ja samaa.
Näin sanottuaan hän suuteli Dianaa otsalle, kumarsi Bussylle ja riensi pois. Diana olisi pidättänyt häntä. Mutta Bussy tarttui Dianan käteen ja esti hänet siitä, niin että he nyt jäivät kahdenkesken. Diana näki Jeannen laulaen rientävän pois ja poimivan kukkia tien vierestä. Vihdoin istahti Diana punastuen, ja Bussykin asettautui siihen nurmikolle hänen jalkojensa juureen.