— Pidätti, ja se oli vähällä saattaa minut ihan epätoivoon, kuten teidän korkeutenne voi huomata.
— Mutta minusta tuntuu siltä kuin olisit voinut lähettää tohtorin hiiteen ja tulla minun kanssani ulos.
— Kyllä kai, — vastasi Bussy ja käänteli hermostuneesti hattuaan.
— Mutta, — jatkoi herttua, — koska oli kysymys vakavasta asiasta, et sinä uskaltanut paljastaa.
— Mistä on kysymys? — huudahti Bussy ja painoi hatun päähänsä aina silmiä myöten. — Luulen teidän korkeutenne sanoneen, että minä pelkäsin paljastaa itseäni?
— Juuri niin minä sanoin.
Bussy hypähti ylös tuoliltaan ja huusi:
— Armollinen herra, te ette usko sanaakaan siitä, mitä nyt sanoitte. Minun ruumiissani on kaksikymmentä arpea todistamassa, että olen useamman kerran itseni paljastanut. En ole koskaan ollut pelkuri, mutta tunnen monta, jotka eivät voi sanoa samaa itsestään, eivät ainakaan voi sitä todistaa.
— Teillä on aina kiistämättömät perusteenne, herra Bussy, — virkkoi herttua, harmista kalveten, — ja kun teitä nuhdellaan jostakin, suurennatte te aina sen moitteen ja kuvittelette olevanne siinä oikeassa.
— Ooh, teidän korkeutenne! Minä tiedän hyvin, etten aina ole oikeassa, mutta tiedän myöskin sen, milloin olen väärässä.