Tuossa tuokiossa oli Fransilla ympärillään hoviväkensä, jota hän Anjoun herttuana ylläpiti Angersissa ja jonka henkilökunnasta vain ylhäisimmät tunsivat isäntänsä. Sitten tuli kaupungin aatelisten ja naisten vuoro, niin että onnentoivotuksia riitti lähes puoleenyöhön. Kaupungilla toimeenpantiin juhlavalaistus, kiväärejä laukaistiin kaduilla ja toreilla, ja aina Méridorin linnaan asti toi tuuli tullessaan Angersin hyvien porvarien ilohuudot ja humun.
18.
Anjoun herttuan valtiotaitoa.
Kun Bussy ja herttua lopultakin jäivät kahdenkesken, virkkoi viimeksimainittu:
— Puhelkaamme nyt hetkinen. Tarkkasilmäinen Frans oli huomannut, että Bussy, heidän toisensa tavattuaan, oli tuntunut tavallistaan taipuvaisemmalta. Siitä hän hovituntemuksensa perusteella teki sen johtopäätöksen, että kreivi oli jotenkuten kiusallisessa asemassa ja että hän, herttua, voisi käyttää sitä hyödykseen. Mutta toiselta puolen oli Bussylläkin ollut miettimisen aikaa, niin että hän varsin tyynenä saattoi odottaa herttuan hyökkäystä.
— Kun viimeksi toisemme tapasimme, olit sinä hyvin sairas, Bussy parkani!
— Se on totta, teidän korkeutenne. Olin kovin sairas, ja melkein kuin ihmeen kautta minä pelastuin.
— Sinulla oli myös luonasi muuan lääkäri, joka oli kauhean varovainen sinun parantumisesi suhteen, sillä hän ärhenteli niille, jotka uskalsivat sinua lähestyä.
— Sekin on totta, teidän korkeutenne, sillä le Haudouin on minulle peräti uskollinen.
— Hän kai pidätti sinua sängyssä, vai kuinka?