— Sehän on hänen kuninkaallinen korkeutensa herttua! — huusi mies ja tarttui yhtä hämmästyneenä toverinsa käsivarteen.
— Te tiedätte nyt yhtä paljo kuin minäkin, — sanoi Bussy. — Mutta puhaltakaa nyt torviinne kaikin voimin, niin että koko kaupunki neljännestunnissa saa tietää hänen korkeutensa olevan täällä. Sillävälin matkaamme me, teidän korkeutenne, hitaasti linnaa kohti, ja sinne saavuttuamme on paistinvarras jo toivoakseni otettu esiin meidän nälkämme sammuttamista varten.
Jo ensimäisten torventörähdysten jälkeen alkoi muodostua useita ihmisryhmiä. Ja kohta juoksi naisia ja lapsia pitkin kaupunkia huutaen: Hänen korkeutensa on kaupungissa!… Eläköön herttua!
Raatimiehet, linnanherrat ja etevimmät aateliset kiiruhtivat nyt linnaan yhä taajenevien väkijoukkojen saattamina.
Niinkuin Bussy jo oli otaksunut, olivat kaupungin ylimykset linnassa jo ennen prinssin tuloa häntä arvonmukaisesti vastaanottamassa.
— Hyvät herrat, — sanoi ruhtinas, — olen kiiruhtanut tänne kunnon kaupunkiin Angersiin. Parisissa ovat mitä suurimmat vaarat uhanneet henkeäni. Olinpa jo kadottanut vapautenikin, mutta hyvien ystävien avulla onnistuin pakenemaan.
Bussy puri huultaan. Hän ymmärsi sen pilkallisen katseen sisällön, jonka herttua häneen loi.
— Ja nyt, — lisäsi Frans, — on henkeni ja turvallisuuteni taattu.
Hämmästyneet maistraatinjäsenet huusivat heikosti: eläköön armollinen herttuamme!
Väkijoukko, ajatellen niitä etuja, joita sille herttuan jokaisesta matkasta tavallisesti koitui, huusi voimakkaasti: eläköön!