D'Aubigné poistui nopeasti. Bussy hyppäsi ratsun selkään herransa selän taa. Ja heidän siinä niin kaupunkia kohti ratsastaessaan tuli Bussy ajatelleeksi, että eiköhän tuo mustapukuinen ruhtinas vain ollutkin se ilkeä henki, joka jo nyt hänen onneansa kadehti. Pian pääsivät he Angersiin.
— Mitä nyt tehdään, armollinen herra? — kysyi Bussy.
— Riennetään pian linnaan! Minun lippuni on sinne asetettava. Siitä näkyy, että minä olen saapunut tänne, ja maakunnan aateliston on tultava koolle.
— Ei mikään ole sen helpompaa, — selitti Bussy, ollen olevinaan myöntyväinen aikaa voittaakseen ja kun hän sitäpaitsi oli liian hämmästynyt ollakseen puolueeton.
— Puhaltakaa torviin! — huusi hän vastaantuleville kaupungin torvensoittajille.
Mutta nämä vain töllistelivät häneen, kiinnittämättä mitään erityistä huomiotaan noihin kahteen tomuiseen ja hikiseen ratsastajaan.
— Kuinka! — sävähti Bussy, tullen heitä lähemmäksi. — Eikö isäntää tunneta talossa?… Kutsukaa tänne virkaatoimittava pormestari.
Tämä käskevä ääni vaikutti soittajiin, ja toinen niistä tuli lähemmäksi.
— Ah! — huudahti hän pelästyneenä, kun ensin oli tarkasti katsellut prinssiä. — Siinähän on meidän armollinen herramme ja isäntämme!
Herttua tunnettiin helposti luonnottomasta haljenneesta nenästään, josta Chicotkin oli tehnyt laulun.