— Ooh, herra kreivi, sellaisten miesten kuin Bussyn, Livarotin, Antraguetin ja Ribeiracin kera aina ollaan turvassa, mainitsemattakaan voittamatonta ruhtinasta, hänen korkeuttaan Anjoun herttuaa. Mutta ymmärrättehän, että…
— Ymmärrän, että kun ne eivät ole täällä, niin turvallisuus ei ole niinkään taattua.
— Aivan niin.
— Siinä tapauksessa minä otan tallista hevosen ja koetan hakea käsiini hänen korkeutensa. Voinhan tosiaankin kysellä lähemmin tiellä.
— Kaiken todennäköisyyden mukaan te sillä tavoin tulette löytämään hänen korkeutensa.
Monsoreau siirtyi talliin, jossa oli kymmenen tai kaksitoista mitä kauneinta hevosta. Hän silmäili niitä hevostentuntijan katsein.
— Minä otan tuon tummanruskean, — sanoi hän. Satuloikaa se minua varten.
— Se on hänen korkeutensa lempihevonen, Roland. — Sillä hän ratsastelee joka päivä. Hän on saanut sen lahjaksi kreivi Bussyltä, eikä se nyt olisi tässä tallissa ollutkaan ellei hänen korkeutensa tänään koettelisi uusia, Toursista saamiaan hevosia.
— Näyttää siis siltä, että minäkin osaisin hevosia arvostella.
Minuutissa oli Roland satuloitu ja Monsoreaun kreivi sen selässä.