Äkkiä huomasi Monsoreau muurin ja sen viereen kiinnisidotun hevosen.
— Täällä on joku ihminen, — sanoi Monsoreau kalveten.
22.
Mitä Monsoreaun kreivillä oli ilmoitettavana.
Monsoreaun kreiviä kohtasi toinen yllätys toisensa perästä. Méridorin muuri, jonka luo hän oli joutunut kuin jonkin taikavoiman vaikutuksesta; hevoset, jotka hörhöttivät toisilleen kuin vanhat tutut kuunapäivänä: tuossa kaikessa oli epäilemättä jotain sellaista, mikä olisi saanut vähemmänkin epäluuloisen miettiväiseksi.
Lähemmäksi tultuaan, ja se tapahtui, kuten arvata sopii, varsin joutuisasti, huomasi hän muurin siltä kohdalta olevan melkoista matalamman. Ihmisjalkain askeleet näyttivät muodostaneen kuin raput kivien lomiin, ja äskentaitettuja lehviä siellä täällä oksilla.
Yhden ainoan kerran silmättyään huomasi kreivi kaiken, ja kokonaisvaikutuksesta hän alkoi eritellä yksityiskohtia.
Hevosta oli ensin tarkastettava, ja se tapahtuikin. Vieraalla hevosella oli hopeallakirjailtu satulavaippa, jonka toisessa kulmassa oli kirjaimet F. ja A.
Ei siis mitään epäilystä enää. Hevonen oli prinssin, sillä nuo nimikirjaimethan tarkoittivat Frans Anjoulaista.
Sen huomattuaan muuttuivat kreivin epäilykset todelliseksi peloksi. Herttua siis oli lähtenyt tälle suunnalle. Kaiken todennäköisyyden mukaan hän tuli tänne usein, koskapa, tuota muurin viereen kiinnipantua hevosta lukuunottamatta, myöskin Roland tunsi tien.