— Olen aina valmis noudattamaan teidän korkeutenne käskyjä, vastasi
Monsoreau. — Mutta, niinkuin teidän korkeutenne jo äsken suvaitsi
huomauttaa, minä olen liian väsynyt johtamaan metsästystä huomenna.
Sitäpaitsi pitäisi minun saada hieman tutkia seutuja.
— Ja täytyyhän hänen, saamari vieköön, saada tavata vaimoaankin! — huomautti herttua muhoisasti. Ja siitä tuo miesparka yhä enemmän lujittui vakaumuksessaan, että juuri herttua oli hänen kilpailijansa.
— Myönnetään! Myönnetään! — huusivat iloisesti nuoret miehet.
— Ja nyt, ylihovijahtimestari, — sanoi herttua, — on teidän aika lähteä nukkumaan.
23.
Saint-Luc'in kiitollisuus
Seuraavana päivänä nousi Monsoreaun kreivi verraten varhain ylös ja meni linnanpihalle. Hän halusi saada käsiinsä sen tallirengin, joka jo oli tehnyt hänelle eräitä palveluksia, ja, jos mahdollista, saada tältä joitakin tarkempia tietoja Rolandista.
Kreivin toivomus toteutui. Upeassa tallissa hän tapasi tarkoittamansa tallirengin.
— Kuulkaahan, ystäväni! Onko tavallista, että hänen korkeutensa hevoset palaavat yksin talliin? Koulitaanko ne siihen?
— Ei, herra kreivi, — vastasi tallirenki. — Minkä johdosta teidän armonne kysyy sitä?