— Lapaluun alle.
— Miekan kärki on kai sattunut luuhun, — sanoi Remy. — Siitä johtuu kipu.
Hän tutki nyt sitä kohtaa, missä kreivi oli sanonut tuntevansa kovinta tuskaa.
— Ei, — virkkoi hän, — minä olin erehdyksissä. Miekka ei ole sattunut mihinkään luuhun. Se on esteettä päässyt menemään sisään ja ulos. Ah, onpa tämä kaunis miekanpisto, herra kreivi! On todellakin hupaista hoitaa Saint- Luc'in haavoittamia potilaita. Teitä on isketty niin, että päivä kuultaa teidän läpitsenne, paras kreivi.
Nyt ilmestyi haavoittuneen huulille punertavaa vaahtoa, ja hän pyörtyi. Remy otti heti taskustaan pikku veitsen, leikkasi sitten potilaan paidasta liuskan ja sitoi hänen käsivartensa.
— Saadaanpa nähdä, — virkkoi hän. — Jos vuotaa verta, niin saattaa, kautta kunniani, tapahtua, ettei Diana-rouva leskeksi jääkkään. Mutta ellei sitä vuoda… Ai ai! Vuotaapas totisesti! Antakaa anteeksi, kreivi Bussy, antakaa anteeksi! Mutta lääkärin on tehtävä velvollisuutensa.
Kun veri hetkisen ikäänkuin epäiltyään oli alkanut pulputa suonesta, hengähti samalla potilas syvään ja avasi silmänsä.
— Haa! — sammalsi hän. — Luulin jo, että kaikki oli lopussa!
— Ei, ei vielä, paras kreivi. Onpa vielä mahdollista…
— Ettäkö minä jäisin eloon?