— Niin. Mutta sitokaamme ensin haava. Vartokaahan, elkää liikutelko itseänne! Nähkääs, luonto hoitelee teitä tällä hetkellä sisällisesti, samoinkuin minä hoitelen ulkonaisesti. Minä asetan kääreen päälle ja annan veren vuotaa. Luonto verenvuotoa ehkäisee ja hyydyttää veren. Ah, herra kreivi, luonto on suuri lääkäri. Verensyöksy on jo asettunut, niin kuin näette. Se käy nyt hyvin, tai oikeastaan on kaikki nurinpäin.
— Mitä, nurinko?
— Teidän itsenne laita on varsin hyvä, mutta siitä huolimatta ovat asiat hullusti. Minä tiedän kyllä, mitä tarkoitan, minä. Paras kreivi, pelkäänpä, että minä kaikeksi onnettomuudeksi onnistun parantamaan teidät.
— Kuinka, pelkäättekö?
— Pelkään.
— Te siis otaksutte, että minä ehkä…
— Sen pahempi!
— Olettepa merkillinen lääkäri, herra Remy.
— Mitä se teille kuuluu, kunhan vain teidät pelastan?
Saatuaan verenvuodon asettumaan, nousi Remy ylös.