— Ah! Se kunnon Saint-Luc!
— Ooh! Enpäs minä ole tiennytkään, että Saint-Luc kuului teidän ystäviinne.
— Hän on veljeni ystävä. Ja heti kun teemme sovinnon keskenämme, tulee veljeni ystävistä myös minun ystäviäni.
— Sehän on hyvä, armollinen herra. Olenpa iloissani nähdessäni teidät noin hyvätuulisena.
— Ja oletko varma siitä, että asia on totta?
— Saamari! Niin varma kuin ihminen yleensä voi olla. Tässä on kirje
Saint-Lucilta itseltään, ja siinä hän ilmoittaa minulle tapahtumasta.
Ja koska minä epäilin yhtä paljo kuin tekin, lähetin lääkärini Remyn
ottamaan tarkemman selon asioista.
— Kuollut! Monsoreau kuollut! — huudahti herttua. — Kuollut! Yksin!
Tuo sana pääsi hänen huuliltaan vallan teeskentelemättömänä.
— Hän ei ole kuollut yksin, — vastasi Bussy, — sillä Saint-Luc on hänet surmannut.
— Ooh, minä tiedän kyllä, mitä tarkoitan, — sanoi herttua.