— Onko teidän korkeutenne ehkä antanut jonkin toisen henkilön toimeksi surmata hänet?
— En, kautta kunniani! Entä sinä?
— Minä olen, armollinen herra, liian halpa henkilö, jättääkseni sellaisia tehtäviä toisten suoritettaviksi. Minun on itseni pakko tarvittaessa sellaisista suoriutua.
— Haa! Monsoreau, Monsoreau! — huudahti prinssi pirullisesti hymyillen.
— Kuulkaapas, armollinen herra! Saattaisi luulla, että teillä oli jotain kaunaa kreiviparkaa vastaan.
— Ei minulla, mutta sinulla itselläsi sitä oli.
— Onhan luonnollista, että minä häntä vihasin, — virkkoi Bussy, kalveten vasten tahtoaan. — Eikö näet ollut hänen ansionsa, että minä teidän korkeudeltanne sain kärsiä julman nöyryytyksen?
— Vieläkö sitä muistelet?
— En, armollinen herra, olettehan sen nähnyt. Mutta te, jonka palvelija, ystävä ja orja hän oli…
— No niin, no niin, — murahti prinssi keskeyttäen tuon keskustelun, joka hänestä alkoi tuntua kiusottavalta. — Käske satuloimaan hevoset, Bussy.