— Satuloimaanko hevoset? Mihin on tarkoitus lähteä?
— Méridoriin. Tahdon käydä surunvalitusvierailulla Diana-rouvan luona. Sitäpaitsi olen tuota vierailua jo kauvan ajatellut enkä tiedä, miksi en sitä jo ennemmin ole tullut tehneeksi. Mutta nyt en sitä enää tuonnemmaksi lykkää. Saamari! En tiedä, mistähän se johtunee, mutta tänään minua haluttaisi olla kohtelias.
— Kautta kunniani, — sanoi Bussy itsekseen, — kun nyt Monsoreau on kuollut eikä minun enää tarvitse pelätä, että hän myisi vaimonsa herttualle, niin saakoon prinssi vallan mielellään nähdä Dianan. Jos herttua häntä lähentelisi, niin kyllä hän, Bussy, osaisi rakastettuaan puolustaa. Käyttäkäämme siis tilaisuutta hyväksemme, kun sellainen kerran on tarjolla.
Neljännestunnin kuluttua oli prinssi, Bussy ja lukuisa saattue mukanaan, matkalla Méridoriin.
Tuon mahtavan ratsastajajoukkueen nähtyään riensi linnan portinvartija vallihaudalle saamaan tietoa vieraitten nimistä.
— Anjoun herttua, — huusi prinssi. Portinvartija tarttui heti torveensa ja puhalsi merkkisoiton, jonka johdosta linnan kaikki palvelijat kiiruhtivat laskusillalle. Vanha parooni itse ilmestyi kynnykselle linnan avain kädessään.
— Onpa uskomatonta, kuinka vähän täällä Monsoreauta kaivataan, — oudoksui herttua. — Katsohan, Bussy, miten murheettomilta kaikkien kasvot näyttävät.
Muuan naishenkilö ilmestyi nyt rapuille.
— Kas, siinähän kaunis Diana onkin! — huudahti prinssi. — Katso,
Bussy, katso!
— Kyllä minä näen, — vastasi Bussy. — Mutta, — lisäsi hän hiljaa, — en täällä näekään Remytä.