— Väistyppä vähän syrjään, jotta pääsen antamaan herra
Saint-Luc'ille kättä.
Se vaikutti kuninkaaseen. Henrik meni entisen ystävänsä eteen, laski kätensä hänen olalleen ja lausui:
— Ole tervetullut, Saint-Luc!
— Ah, sire! — huudahti Saint-Luc ja suuteli kuninkaan kättä. —
Minä siis saan jälleen tuntea rakkaan herrani!
— Saat, mutta minäpä en tunne sinua, — vastasi kuningas, — sillä sinä, Saint-Luc parka, olet hirveästi laihtunut.
Siinä samassa kajahti naisen ääni:
— Sire, se johtuu surusta, kun olemme pahoittaneet teidän majesteettinne mieltä.
Vaikka tuo ääni soinnahtikin lempeältä ja kunnioitettavalta, hätkähti
Henrik kuitenkin sen kuullessaan.
— Rouva Saint-Luc! — mutisi hän.
Jeanne heittäytyi hänen jalkoihinsa.