— Ihan varmasti. Minä näin erään henkilöni varjon teitä lähenevän ja kuulin äänen.
— Se ääni oli herra Remyn. Oletteko hänellekin mustasukkainen?
— En, mutta minä tahdon, että puhutaan ääneen. Se minua rauhoittaa.
— On kuitenkin seikkoja, joita ei voida sanoa kreivin kuullen, — keskeytti Gertrud, tullen avuksi emännälleen, — sillä ensiksikin voidaan puhua asioista, jotka eivät lainkaan koske herra kreiviä, ja toiseksi voi puhe johtua sellaisiin asioihin, jotka koskevat häntä liiankin läheltä.
— Mitä laatua se asia oli, josta Remy puheli kreivittärelle?
— Se koski hyvin läheisesti herra kreiviä.
— Mitä! — huudahti Monsoreau. — Sanokaa heti, minä tahdon sen tietää.
— Minä sanoin, herra kreivi, että jos te tuolla tavoin rasitatte itseänne, niin kuolette, ennenkuin saamme kuljetuksi kolmattaosaakaan koko matkasta.
Soihtujen kaameassa valossa saattoi nähdä, miten Monsoreau lensi kalmankalpeaksi.
— Hän vartoo teitä tuolla, — kuiskasi Remy Dianalle tuskin kuuluvasti. — Pysäyttäkää hieman hevostanne, niin hän saavuttaa teidät.