— Minä en kävele lainkaan, armollinen herra. Prinssi puri huultaan ja heittäysi nojalleen tuolinselustinta vastaan.
— Te tiedätte hyvin, herra kreivi, — sanoi hän hetken kuluttua, — että monet pyrkivät saamaan teidän ylihovijahtimestarin virkaanne, sillä teitähän pidetään kuolleena.
— Olen vakuutettu siitä, että teidän korkeutenne voi osottaa asian olevan päinvastoin.
— Minä en voi osottaa mitään. Tehän hautaatte! itsenne vapaaehtoisesti, hyvä ystävä. Te siis olette kuollut.
Nyt oli Monsoreaun vuoro purra huuliaan.
— Mitä te tahtoisitte minun tekevän, armollinen herra? Minä menetän epäilemättä virkani, sillä minä pidän jotain muuta sitä edullisempana.
— Sepä on kovin itserakasta menettelyä teidän puoleltanne!
— Luonteeni on sellainen.
— Koskapa niin on laita, niin teillä kait ei ole mitään sitä vastaan, että kuningaskin saapi sen tietää?
— Kuka puhuisi siitä mitään kuninkaalle?