Henrik katsahti heti sinnepäin ja herttua tempasi yhtä äkisti sormensa pois suultaan. Mutta se oli jo liian myöhäistä: Henrik oli sen huomannut ja aavistanut sen merkityksen.
— Sire, — jatkoi Guisen herttua, joka ihan selvästi oli huomannut Chicotin kuiskauksen, vaikkei ollut kuullutkaan hänen sanojaan, — katolilaiset ovat tosiaankin nimittäneet tätä yhdistystä pyhäksi liigaksi ja sen päätarkoitus on tukea valtaistuinta hugenotteja vastaan.
— Mutta, — jatkoi herttua, — yhdistyksen perustaminen ei sinänsä riitä. Sille on annettava myös jokin suunta. Maassa sellaisessa kuin Ranskassa eivät monet miljoonat ihmiset liittoudu ilman kuninkaan suostumusta.
— Monet miljoonat! — huudahti Henrik koettamattakaan salata hämmästystään, jota hyvällä syyllä saatettiin pitää kaunistumisen merkkinä.
— Monet miljoonat ihmiset! — toisti Chicot. — Hm! Sepä on tyytymättömien sievonen siemen, joka, jos sen, niinkuin on otaksuttavaa, taitavat kädet istuttavat, tulee kantamaan kauniin hedelmän.
Tällä kertaa näytti herttuan kärsivällisyys olevan lopussa. Polkien jalkaansa lattiaan sanoi hän:
— Minua kummastuttaa, sire, se että teidän majesteettinne suvaitsee niin usein takerruttavan kiinni minun puheeseeni, kun minulla on kunnia teidän majesteettinne kanssa keskustella näin tärkeistä asioista.
— Monet miljoonat ihmiset! — huudahti kuningas, jonka näytti olevan vaikeata niellä sellainen lauma yhdellä kertaa, — hm! Sepä on katoliselle uskonnolle hyvin imartelevaa. Mutta kuinkahan paljo minun valtakunnassani löytyy sitten protestantteja, jotka tuo mahtava joukko tulee tuhoamaan.
Herttua näytti ajattelevan.
— Neljä kappaletta, — vastasi Chicot.