— Sanoppa minulle, miten se on selitettävissä.
Aurilly aikoi vastata, mutta muuan palvelija kutsui samassa herttuaa. Kuningas oli istunut ruokapöytään ja kummasteli sitä, ettei Anjoun herttua ollut siinä läsnä.
— Voit sanoa sen minulle kulkueessa, — virkkoi herttua Aurillylle ja meni sitten palvelijan mukana.
Nyt me tahdomme kertoa siitä, mitä d'Epernonin ja luutunsoittajan kesken oli tapahtunut.
Varhain sinä samana aamuna oli d'Epernon tullut herttuan palatsiin ja pyytänyt saada puhutella Aurillya. Suosikki oli jo kauan tuntenut luutunsoittajan ja tämä oli antanut hänelle opetusta musiikissa. Sitäpaitsi oli d'Epernon viekas gascognelainen, ja useimmista seikoista, mitä Anjoun herttuan luona tapahtui, sai hän tiedon Aurillylta.
Voimme vielä lisätä, että hän valtioviisaan ovelasti tunkeutui sekä kuninkaan että herttuan ystäväksi, horjuen kummankin välillä ja peläten toiselta puolen vastaisen kuninkaan vihoja, toiselta puolen taas pysytellen nykyisen hallitsijan suosiossa.
Hän tahtoi nyt puhutella Aurillya lähestyvän kaksintaistelunsa johdosta Bussyn kanssa, sillä tuo taistelu teki hänet kovin levottomaksi. Urhoollisuus ei koskaan kuulunut d'Epernonin luonteeseen, ja oli vaadittu enemmän kuin rohkeutta, oli vaadittu ylenmääräistä kylmäverisyyttä ajatellessa taistelua Bussyn kanssa: hänen kanssaan taisteleminen oli samaa kuin varma kuolema.
Kuultuaan ensimäiset sanat, joilla d'Epernon tätä asiaa kosketteli, osotti luutunsoittaja, joka hyvin tunsi herransa salaisen vihan Bussya kohtaan, teeskenneltyä osanottoa oppilaansa puolesta ja kertoi tälle, että Bussy joka aamu kahden tunnin ajan harjoitteli miekkailua Parisin taitavimman miekkailijan kanssa.
D'Epernon kalpeni, mutta koetti kuitenkin hymyillä ja virkkoi:
— Minähän siinä tapauksessa olen kuoleman oma!