— … hirtetään ilman oikeuden tutkintoa ja tuomiota, se on sekä sukkelampaa että kuninkaallisempaa, — keskeytti Chicot.
— Mutta aatteet, sire — jatkoi herttua, — ne ovat vaikeammin vangittavissa. Ne hiiviskelevät näkymättöminä ja esteittä. Varsinkin piiloutuvat ne niiden silmiltä, jotka tahtoisivat ne perinjuurin hävittää. Aatetta, sire, täytyy yöt päivät vartioida. Sillä se sama aate, jota te eilen tuskin huomasittekaan, saattaa jo huomenna olla teitä voimakkaampi. Aate, sire, on kuin kipinä, joka putoo olkikasaan. Se vaatii mitä valppainta silmälläpitoa, ja senvuoksi, sire, ovat miljoonat vartijat välttämättömiä.
— Kas vaan! Nyt ovat Ranskan neljän hugenotin asiat päin helvettiä! — huudahti Chicot. — Minä surkuttelen niitä!
— Nyt minä, — jatkoi herttua, — tahtoisin ehdottaa, että teidän majesteettinne nimittäisi johtajan tälle pyhälle liitolle.
— Oletteko jo puhunut loppuun, serkku? — kysyi Henrik.
— Olen, sire, ja kiertelemättä, niinkuin teidän majesteettinne on voinut huomata.
— No, — virkkoi kuningas, — mitäpä tästä ajattelette, hyvät herrat?
Mitään vastaamatta otti Chicot muuatta leijonantaljaa hännästä, retuutti taljan huoneen nurkkaan ja rupesi sen päälle pitkäkseen.
— Mitä sinä teet, Chicot? — kysyi kuningas.
— Sire, — vastasi Chicot, — sanotaan, että uni on hyvä neuvonantaja. Senvuoksi tahdon minä nukkua, sire. Ja aamulla, kun pääni on levännyt, tahdon minä antaa vastauksen serkulleni Guiselle.