— Niinkuin helposti huomaat, Frans, ei tuollaiseksi johtajaksi sovi ainoakaan minun suosikeistani. Ei ainoallakaan heistä ole sellaista päätä eikä sellaista rohkeutta, jota siihen tarvitaan. Queles on urhoollinen, mutta hänellä on liiaksi omissa rakkausseikkailuissaan tekemistä. Maugiron on myös urhoollinen, mutta turhamainen eikä ajattele mitään muuta kuin pukuansa. Schombergkin on urhoollinen, mutta hänellä ei ole tarpeeksi järkeä, sen myöntävät hänen parhaat ystävänsäkin. Urhoollinen on myöskin d'Epernon, mutta on suuri kerskailija, johon en hetkeksikään voi luottaa. Niinkuin tiedät, Frans, — jatkoi Henrik yhä lisääntyvällä luottamuksella, — on kuninkaiden raskaimpia taakkoja alituinen teeskentelemisen pakko. Niinpä onkin minulle lievennykseksi, kun minä, niinkuin nytkin, saan puhua vilpittömän avomielisesti. Chicot raotti kumpaakin silmäänsä.
— Hyvä on, — jatkoi Henrik, — koska nyt kerran serkkuni Guise on kypsyttänyt tuon ajatuksen, jonka kehittämisessä sinulla on ollut niin suuri osasi, niin kaiketi hänen täytyy saada järjestää ajatus käytäntöön.
— Mitä te sanotte, sire? — huudahti Frans, levottomana huohottaen.
— Minä sanon, että sellaisen liikkeen etunenässä, jotta liike tulisi oikein johdetuksi, täytyy olla jonkin suuren ruhtinaan.
— Mutta, sire, olkaa varovainen.
— Ruhtinaan, joka on samalla kertaa taitava sotapäällikkö ja taitava neuvottelija.
— Varsinkin taitava neuvottelija, — toisti herttua.
— No niin, Frans, eikö Guise kaikissa noissa suhteissa olisi tähän luottamustoimeen sopiva?
— Veljeni, — vastasi Frans, — Guisen herttua on jo tarpeeksi mahtava.
— On kyllä, mutta hänen mahtavuutensahan juuri muodostaakin minun voimani.