Schomberg päästi kumean huudon ja kaatui takaperin, mutta veti samassa mukanaan maahan Ribeiracin, jolla vielä oli miekka rinnassaan kiinni.
Nähdessään ystävänsä kaatuvan riensi Livarot, Maugiron kintereillään hänen luokseen. Hän pääsi eräitä askeleita edelle, niin että hän ehti auttaa Ribeiracia tämän koettaessa vapautua Schombergin miekasta. Sen Livarot kiskasi irti ystävänsä rinnasta. Mutta Maugiron hänet heti saavutti, ja hänen täytyi nyt puolustautua liukastavalla maalla vaikeassa asemassa ja aurinko vasten kasvoja.
Hetkisen kuluttua sai Livarot iskun päähänsä, niin että häneltä kirposi miekka kädestä ja hän putosi polvilleen.
Quélus ahdisti ankarasti Antraguetia. Maugiron kiiruhti lävistämään Livarotin uudella iskulla, ja tämä kaatui. D'Epernonilta pääsi tällöin kuuluva huuto.
Quélus ja Maugiron hyökkäsivät nyt molemmat Antraguetia vastaan.
Quéluksesta vuoti runsaasti verta, mutta haavat olivat lieviä.
Maugiron oli miltei haavoittumaton.
Antraguet huomasi vaaran. Hän ei vielä ollut saanut pienintäkään naarmua, mutta hän alkoi tuntea väsymystä. Olisi kuitenkin ollut turhaa pyytää aselepoa haavoittuneelta, villiytyneeltä ihmiseltä ja toiselta, joka paloi taisteluhalusta. Yhdellä lyönnillä hän heitti sivulle Quéluksen miekan, käytti tilaisuutta hyväkseen ja hyppäsi ketterästi kaidepuille. Quélus teki hyökkäyksen, mutta hänen miekkansa sattui vain laudoitukseen.
Samassa ahdisti Maugiron Antraguetia sivultapäin.
— Hän on hukassa, — sanoi Chicot.
— Eläköön kuningas! — huusi d'Epernon. — Rohkeutta, leijonani, rohkeutta!
— Vaiti, hyvä herra, jos suvaitsette! — sanoi Antraguet. — Elkää loukatko miestä, joka aikoo iskeä niin kauan kuin kykenee hengittämään.