— Ei, sire, jatkoi nyt ankaralla äänellä Saint-Luc, — Bussy ei ole taistellut tänään: juuri siitä syystä minä tulen rukoilemaan, en kostoa, tein väärin sanoessani niin teidän majesteetillenne, vaan oikeutta. Sillä minä rakastan kuningastani ja ennen kaikkea kuninkaani kunniaa, niin että Bussyn murhalla on tehty teidän majesteetillenne mielestäni huono palvelus.
Anjoun herttua seisoi nyt ovella kalpeana ja liikkumattomana kuin kuvapatsas. Polvillaan oleva Saint-Luc ei häntä huomannut.
Saint-Luc'in sanat muistuttivat kuninkaan mieleen sen palveluksen, jonka Anjoun herttua oli väittänyt hänelle tehneensä. Hänen katseensa sattui herttuan katseeseen, eikä siinä enää ollut mitään epäilystä, sillä Frans vahvisti myöntävällä päännyökäytyksellä Henrikin otaksuman.
— Tiedättekö, sire, mitä nyt tullaan sanomaan? — puheli Saint-Luc.
— Niin, ihmiset sanovat, että jos teidän ystävänne pääsevät
voitolle, niin tapahtuu se siitä syystä, että te olitte surmauttanut
Bussyn.
— Kuka niin on sanova? — kysyi kuningas.
— Saamari, kaikki ihmiset, sire, — huomautti Crillon, sekaantuen vasten tavallisuuttaan keskusteluun.
— Ei, hyvä herra, — vastasi kuningas, ollen levoton sen johdosta, että Crillon, joka lähinnä Bussya oli urhoollisin mies hänen valtakunnassaan, oli nuo sanat sanonut, — sellaista ei tulla sanomaan, sillä teidän on ilmoitettava minulle murhaajan nimi.
Saint-Luc huomasi nyt kolmannen henkilön varjon. Se oli Anjoun herttua, joka oli tullut paria askelta lähemmäksi ja jonka hän nyt tunsi.
— Kyllä, sire, — sanoi hän ja nousi ylös polvistuvasta asennostaan, — minä sanon hänen nimensä. Sillä minä tahdon mihin hintaan hyvänsä pestä teidän majesteettinne puhtaaksi epäilyksestä, että niin inhottava teko olisi tehty teidän toimestanne.
No sano sitten, — käski kuningas. Herttua seisoi paikallaan ja odotti rauhallisena. Hänen takanaan seisova Crillon silmäili häntä, pudistellen tarkoituksellisesti päätään.