— Ei kait. Sitä en minäkään usko. Hänen majesteettinsa viivytteli teitä luonaan kaiketikin puhellakseen minun ehdotuksestani?
— Aivan niin, herttua.
Nyt syntyi hetkisen kiusottava äänettömyys, minkä merkityksen Henrik kyllä oivalsi.
— Mitäpä hänen majesteettinsa siitä asiasta virkkoi? — kysyi Guisen herttua.
— Kuningas sen suuremmoisen aatteen kyllä hyväksyy, mutta hän pelkää näkevänsä yrityksen etunenässä teidän laistanne vaarallista miestä.
— No, mutta jokohan aikeemme sitten epäonnistuu?
— Sitäpä pahoin pelkään, paras herttua. Liiga näyttää toimintaansa tukehtuneen.
— Ah! — huokaili herttua, — täytyisikö nyt lopettaa, ennenkuin edes oikein on alkuunkaan päästy?
— Ne kumpikin kuulostavat olevan yhtä ovelia, — kuiskattiin äkkiä Henrikin korvaan. Henrik käännähti katsomaan taakseen ja huomasi, että siinä seisoikin Chicot.
— Vai olet sinä, lurjus, hiiviskellyt minun perässäni! — suhahti kuningas.