— No, no, — virkkoi kuningas. — Mitä on tekeillä? Hyvät katolilaisetko ilmi riidassa? Onpa se, kautta jumalan, huonoa esimerkkiä!
— Jalo herra, — sanoi Chicot, ollen olevinaan tuntematta kuningasta, — kirotkaa sitä, joka on väärässä. Tässä on muuan lurjus, joka huutaa ohikulkijoille, että he tulisivat kirjoittamaan nimensä hänen listoilleen, ja kun on kirjoitettu, kirkuu hän yhä enemmän.
La Hurièren huomio kääntyi nyt uusien innokkaiden katolilaisten saapumiseen, ja hän joutui pian tunkeutuvan väkijoukon vuoksi erilleen kuninkaasta ja Chicotista, jotka nyt olivat nousseet vastapäätä olevalle rapulle.
— Kylläpä uskonnon asialla on tänä iltana harrastusta minun hyvän kaupunkini kaduilla! — virkahti Henrik.
— On, sire. Mutta se on kerettiläisille vaarallista, ja teidän majesteettinnehan tietää, että teitäkin pidetään sellaisena. Katsokaahan vain tuonne vasemmalle!
— Ahaa! Mayennen leveä suu ja kardinaalin terävä kärsä.
— Vaiti, sire! Silloin on hyvät valtit käsissä, kun tietää vihollistensa olinpaikan ja kun viholliset eivät tiedä, missä me olemme.
— Luuletko sitten, että minun pitäisi jotain pelätä?
— Voi, hyvä jumala, eihän tuollaisessa väentungoksessa voi mennä vastuuseen mistään! Jollakin saattaa olla taskussaan veitsi, joka huomaamatta pistetään naapurin vatsaan, tietämättä edes oikein syytäkään, ja naapuri heittää tuossa tuokiossa henkensä. Menkäämme siis jollekin toiselle taholle, sire.
— Onkohan kukaan minua nähnyt?