— Soutakaa! kehotti matkustaja.
Kaikki kahdeksan airoa putosivat veteen aivan yht'aikaa vesipisarankaan pirskahtamatta. Sitten vene alkoi nopeasti liukua eteenpäin.
Pian vene oli pienessä, luonnon muodostamassa satamassa. Veneen pohja otti hienoon hiekkaan.
— Teidän ylhäisyytenne, sanoi perämies, — nouskaa kahden soutajan olkapäille, he kantavat teidät maihin.
Nuori mies vastasi tähän kiipeämällä laidan yli ja astumalla veteen, joka ulottui hänen vyötäisiinsä asti.
— Teidän ylhäisyytenne, sanoi perämies, — teette väärin, ja herramme toruu meitä.
Nuori mies kulki rantaa kohti kahden merimiehen jäljessä, jotka etsivät parhaimmat kahlauspaikat. Ranta oli noin kolmenkymmenen askelen päässä. Siellä matkustaja pudisti jalkojaan ja etsi katseillaan tietä, jota voisi lähteä kulkemaan, sillä oli jo aivan pimeä.
Samassa laskeutui käsi hänen olalleen ja hän kuuli äänen, joka sai hänet värähtämään.
— Hyvää päivää, Maximilien. Olette täsmällinen, kiitos siitä!
— Tekö, kreivi, sanoi nuori mies tehden liikkeen, joka muistutti iloa, ja puristi molemmin käsin Monte-Criston kättä.