— Niin kuin näette, olen yhtä täsmällinen kuin tekin. Mutta tehän olette läpimärkä, ystäväni, teidän täytyy muuttaa vaatteita. Täällä on erityinen huoneisto varattu teitä varten, ja siellä unohdatte väsymyksen ja vilun.
Monte-Cristo huomasi Morrelin kääntyvän. Hän odotti.
Nuori mies huomasi hämmästyksekseen, että miehet, jotka hänet olivat tuoneet, eivät olleet puhuneet mitään, lähteneet vain pois, vaikkei hän ollut heille maksanut mitään. Kuului airojen ääni, kun vene palasi purren luo.
— Etsittekö merimiehiä? kysyi kreivi.
— Niin. En antanut heille mitään, ja he ovat kuitenkin lähteneet pois.
— Älkää välittäkö siitä, Maximilien, sanoi Monte-Cristo nauraen, — olen tehnyt merimiesten kanssa sellaisen sopimuksen, että saareeni tulo on maksuton.
Morrel katsoi kummastuneena kreiviin.
— Kreivi, sanoi hän, — ette ole täällä enää sama kuin Pariisissa.
— Kuinka niin?
— Täällä te nauratte.