— Minulla ei ole ollut kunniaa tutustua rouva paronittareen, mutta herra Debrayn olen tavannut jo.
— Missä? kysyi Danglars.
— Herra de Morcerfin luona.
— Tunnette siis pikku vicomten? kysyi Danglars.
— Olimme yht'aikaa Roomassa karnevaalin aikaan.
— Sehän on totta, sanoi Danglars. — Muistelen kuulleeni jostakin kummallisesta seikkailusta rosvojen kanssa, jotka asustivat keskellä raunioita. Hän pelastui aivan kuin ihmeen kautta. Muistelen hänen kertoneen siitä vaimolleni ja tyttärelleni Italiasta palattuaan.
— Rouva paronitar odottaa herroja, lausui palvelija palatessaan huoneeseen.
— Kuljen edeltä näyttääkseni teille tietä, sanoi Danglars kumartaen.
— Ja minä seuraan teitä, sanoi Monte-Cristo.
47. Harmaat hevoset