— Niin, ajatelkaahan, että tuo raudikko ja tuo punatukkainen jockey herättivät heti alussa niin suurta myötätuntoani, että rukoilin heidän puolestaan, aivan kuin olisin lyönyt vetoa ja pannut puolet omaisuudestani vaaraan. Kun sitten näin, että he todella tulivat perille ensimmäisinä ja voittivat kolmella hevosenpituudella toiset, ilahduin niin kovasti, että aloin taputtaa käsiäni aivan kuin hullu. Ajatelkaahan kummastustani, kun kotiin palatessani tapasin portaissa tuon punapukuisen jockeyn. Arvelin ensin, että voittaja sattumalta asui samassa talossa, mutta avatessani oven salonkiini näin pöydällä palkintona olleen kultamaljan. Maljassa oli pieni paperiliuska ja siihen kirjoitettuna: "Kreivitär G…lle lordi Ruthwen."
— Hän se juuri on, sanoi Morcerf.
— Mitä! Kuinka niin juuri hän? Mitä sillä tarkoitatte?
— Tarkoitan sitä, että hän on lordi Ruthwen itse.
— Mikä lordi Ruthwen? — Meidän lordimme, vampyyri, joka oli
Argentina-teatterissa.
— Todellako? huudahti kreivitär. — Hän on siis täällä?
— On.
— Ja te tapaatte hänet? Seurustelette hänen kanssaan? Menette hänen luokseen?
— Hän on paras ystäväni, ja herra Château-Renaud'llakin on kunnia tuntea hänet.
— Mistä otaksutte, että hän on voittaja?