— Tahtomatta olla epähieno pyydän kysyä, kuinka paljon hän antaa tuolle nuorelle miehelle.
— Viisituhatta frangia kuukaudessa.
— Kuusikymmentätuhatta frangia vuodessa. Sitä arvelinkin, sanoi
Monte-Cristo olkapäitään kohauttaen. — Nuo Cavalcantit ovat kitsaita.
Miten hän luulee nuoren miehen tulevan toimeen viidellätuhannella
kuukaudessa?
— Mutta ymmärrättehän, että jos tuo nuori mies tarvitsee muutaman tuhannen lisää…
— Älkää antako lisää, muuten isä antaa teidän ne maksaa. Te ette tunne italialaisia miljoonamiehiä. He ovat oikeita saitureita. Ja kenen välityksellä tuo luotto on avattu?
— Fenzin, joka on Firenzen parhaita pankkiliikkeitä.
— En sano, että olette vaarassa hävitä, mutta pysykää joka tapauksessa valtuuden määräämissä numeroissa.
— Ettekö siis luota Cavalcantiin?
— Minä! Antaisin kymmenen miljoonaa hänen nimikirjoitustaan vastaan.
Hänen omaisuutensa kuuluu äskenmainittuun toiseen luokkaan, rakas herra
Danglars.
— Ja kuinka vaatimaton hän on! Minä olisin luullut häntä tavalliseksi majuriksi, en miksikään muuksi.