— Ja sekin olisi jo ollut kunnianosoitus hänelle, sillä eihän hänellä ulkomuotoa ole! Kun näin hänet ensi kertaa, pidin häntä vanhana luutnanttina, joka oli homehtunut jossakin syrjäseudussa. Mutta kaikki italialaiset ovat sellaisia. He muistuttavat vanhoja juutalaisia, elleivät loista nerokkuudellaan kuin itämaan taikurit.
— Nuori mies tekee edullisemman vaikutuksen, sanoi Danglars.
— Niin kyllä, vaikka hän onkin hiukan arka. Hän tuntui yleensä kohtalaisen hienolta. Olinkin hänen suhteensa hyvin levoton.
— Miksikä?
— Siksi, että näitte hänet luonani juuri kun hän astui ensi kertaa hienoon maailmaan, ainakin mikäli väitetään. Hän on matkustellut hyvin ankaran opettajan seurassa eikä koskaan tätä ennen ole ollut Pariisissa.
— Ylhäiset italialaiset ovat kai tottuneet valitsemaan puolisonsa oman maan suvuista? kysyi Danglars aivan kuin ohimennen. — He liittävät mielellään toistensa omaisuudet yhteen.
— Tavallisesti he kyllä niin tekevät, se on totta. Mutta Cavalcanti on erikoinen ihminen eikä tee mitään niin kuin toiset. Olen melkein varma, että hän on lähettänyt poikansa Ranskaan naittaakseen hänet.
— Niinkö luulette?
— Niin.
— Ja olette siis kuullut puhuttavan hänen rikkaudestaan?