— Te jäätte tänne! Oi Jumalani, Jumalani! Ettekö te sitten ymmärrä että teidät tuomitaan … tuomitaan kuolemaan, kuolemaan mestauslavalla, — ja kenties teidät murhataan ja silvotaan palasiksi kuten herra Jan ja herra Kornelius! Taivaan tähden, elkää välittäkö minusta, vaan paetkaa tästä huoneesta. Tämä tuottaa onnettomuutta de Witteille!
— Mitä! huudahti vanginvartija heräten tajuihinsa. — Ken täällä puhuu noista kurjista pettureista, noista de Witt konnista?
— Elkää kiivastuko, lausui Kornelius lempeästi hymyillen. — Kuuma veri on luunmurrolle vaarallista.
Sitten hän lausui hiljaa Rosalle:
— Lapseni, olen viaton ja olen tyynenä kuuleva tuomioni.
— Vaiti! lausui Rosa.
— Miksikä niin?
— Isäni ei saa aavistaa, että olemme puhelleet keskenämme.
— Mitä haittaa siitä olisi?
— Mitäkö haittaa? Hän ei sallisi minun enää lainkaan tulla tänne, sanoi tyttö.