Rosa lähensi poskensa ristikkoon, ei enää sattumalta, vaan vapaaehtoisesti. Ahnaasti kiintyivät siihen nuoren miehen huulet.
— Minä taitan sen teille, jos tahdotte, sanoi Rosa.
— Ei, ei! Heti kun se on auennut, on teidän asetettava se varjoon, Rosa, ja samana hetkenä, samana hetkenä tulee teidän lähettää joku ilmoittamaan Haarlemin puutarhayhdistyksen puheenjohtajalle, että suuri musta tulpaani on kukkinut. Haarlem on kaukana, tiedän sen kyllä, mutta rahalla saatte kyllä sanansaattajan hankituksi. Onko teillä rahaa, Rosa?
Rosa hymyili.
— On kyllä, vastasi hän.
— Kylläksi? tiedusteli Kornelius.
— Minulla on kolmesataa floriinia.
— Jos teillä on kolmesataa floriinia, ei teidän tule lähettää sanansaattajaa, vaan te itse, te itse, Rosa, menette Haarlemiin.
— Mutta sillaikaa kukka…
— Kukan te otatte mukaanne, ymmärrättehän ettette saa hetkeksikään erota siitä.