"Herra d'Arminges", sanoi de Guiche, "jääkää te tämän onnettoman luo ja pitäkää huolta siitä, että hänet siirretään niin varovasti kuin mahdollista. Teettäkää kantotuoli puunoksista ja levittäkää kaikki viittamme aluseksi; kaksi palvelijaamme olkoot kantomiehinä, ja kolmas pysytelköön varalla astumaan sijalle, kun jompikumpi uupuu. Varakreivi ja minä noudamme papin."
"Tehkää niin, herra kreivi", myöntyi kasvattaja, "mutta Luojan tähden, älkää antautuko vaaraan!"
"Olkaa huoletta. Olemmehan muuten turvassa täksi päivää; tunnettehan sananparren: Non bis in idem."
"Miehuutta, monsieur!" virkkoi Raoul haavoittuneelle; "me lähdemme täyttämään toivomustanne."
"Jumala teitä siunatkoon, hyvät herrat!" vastasi kuoleva sanomattoman kiitollisena.
Nuoret miehet nelistivät neuvottuun suuntaan, kreivi de Guichen kasvattajan ryhtyessä valmistuttamaan kantotuolia.
Kymmenen minuuttia ratsastettuaan saivat nuoret miehet näkyviinsä majatalon.
Ratsailta laskeutumatta huusi Raoul esille isännän, ilmoitti hänelle, että majataloon oltiin tuomassa haavoitettua, pyysi tätä sillävälin laittamaan kuntoon kaikki, mitä voitiin tarvita hänen sitomisekseen, nimittäin vuoteen, sidekaistoja ja liinanukkaa, ja sitoutui maksamaan sanansaattajan palkkion, jos isäntä tunsi jonkun paikkakunnalla asuvan lääkärin, haavurin tai sairaanhoitajan ja lähetti häntä hakemaan.
Havaitessaan puhuttelijoinansa kaksi nuorta, rikkaasti puettua herrasmiestä lupasi isäntä toimittaa kaikki, mitä pyydettiin, ja nähtyään vastaanottoa jo valmisteltavan lähtivät ratsastajamme jälleen liikkeelle ja karauttivat vinhaa vauhtia Greneyn taholle.
He olivat edenneet runsaan lieuen verran ja eroittivat jo kylän ensimmäiset talot, joiden punaiset tiilikatot pistivät silmään ympäristönsä vihreiden puitten taustalta, kun näkivät muulilla ratsastavan munkin tulevan vastaansa; leveälierisestä hatusta ja harmaasta villakauhtanasta he päättelivät hänet augustiinilaisluostarin veljeksi. Tällä kertaa näytti sattuma lähettävän heille, mitä he hakivat. He ratsastivat munkin luo.